Tavoitteellista, pienimuotoista shetlanninlammaskoirakasvatusta merle, tricolour ja soopeli väreissä! Pennut kasvavat perheen keskellä - saaden kaiken huomion ja hellitelyn

 

Omat koirat >> Sijoituskoirat >> Kasvatit >> Muistoissa >> Uutisia >> Vieraskirja

” Emma ” EST & FIN MVA   25.8.2007 !

” Riku” Liedon erikoisnäyttelyn avo eri1 Pu4 V-sert

 

                        UUTISIA VUODELTA 2009:

3.-4.1. viikonloppuna aloittivat Riku ja Leevi jo tämän vuoden agilityliitämisensä. Leevin tulos radoilta  5  ja toisesta hyl.     Riku hienosti kahdelta radalta nolla ja kolmennesta hyl. Eli ei pojat muuta kuin jatkamaan vaan :o)            

 

UUTISIA VUODELTA 2008:

Kenneliimme syntyi jouluvauvoja, joiden ensikuvia voi jo  käydä katsomassa  kuva-albumissani 16 pentueen kansiossa.

Päivitykset ovat vähän laahanneet loppuvuonna, mutta tässä kuitenkin pähkinän kuoressa hienot ”saavutuksemme” vuodelle 2008:

- 15 pentueeni näki päivänvalon kahden todella suloisen soopelipojan voimin. Hurtti ja Speedy ovat jo muuttaneet uusiin koteihinsa.

- Kasvateistani kolme saivat näyttely-ykkösruusukkeen;  Live And Enjoy ”Lucky”, Trend Of Times ”Taimi, Trendy Touch ”Venla” . Näyttelyruusukkeen sai kolmella näyttelyllään kasaan myös suloinen Ruotsin neitomme Lucia. Agiltiyruusukkeen sai Mr Lovejoy ”Riku”.

- Taimi nappasi 4x sertin Suomesta ja Est,Ltu JMVA, EST JV08 tittelit (Venäjän ei vielä vahvistettu). Riku nappasi 2x sertin sekä Suomesta että Virosta ja nousi agilityssa kolmosluokkaan. Sanni nappasi toisen sertinsä Suomessa.  Nelli sai tittelikseen EST VMVA. Vara-sertit saivat  Lucky , Leevi sekä Lassi. Mimmi nappasi 2x Est sertin. Erinomaisia saivat useat muutkin kasvattini. Kasvattajaluokkani oli 3 x rop sekä BIS3 Suomessa, Virossa 3x rop sekä BIS 1. Joten tyytyväinen voin kasvattajana olla työstäni rotuamme kohtaan.

28.9. Salo, tuomarina Pirjo Aaltonen. Rikun valioituminen liippasi niin läheltä, että meinasi mammalta taju ensin lähteä :o) Riku oli hienosti avoimien eri1 ja lopulta PU2 V-sert. Vain kaksi urosta saivat tuomarilta erinomaisen, joten oikeasti me ollaan tosi tyytyväisiä (vaikka vähän se silti kaivertaakin). Lucia sai tänään EH:n ja arvostelun pohjalta voisi vain ajatella, että kunhan ikää tulee, niin eiköhän se siitä. Onhan tyttö vasta nippa nappa yli 9 kk.  Katsotaan mitä Hämeenlinna sitten tuo tullessaan jokusen viikon päästä ???

20.9. Hyvinkää. Lucia aloitti näyttelyuransa 9kk:n ja viikon iässä ja Dina Korna, Viro,  antoi ”just a baby:lle” erinomaisen ja sijoitti toiseksi junioriluokassa. Lucia on todella vasta baby, mutta hiljaa hyvää tulee, vai mitä :o)  Riku kilpaili suht isossa avointen urosten luokassa saaden Linda Jyrgensiltä, Viro,  erin ja oli luokassaan ensimmäinen. PU luokassa Linda sijoitti Rikun kolmanneksi ja Raijan komea poitsu sai myös SERTIn :o))))

Onnea Raijalle ja Rikulle, aika hieno synttärilahja omistajalle, vai mitä Raija :oD  Hyvä Syntymäpäivää  ystäväni !!!

14.9. ATT:n kisoissa Riku ja Raija tekivät kasvattajasta taas niin ylpeän. Rikun ensimmäinen rata meni hienosti 0-tuloksella ja 1.sijalla. Ja siis ava-kello kilahti ajan alkaneeksi. Kaksikko teki seuraavalla radalla taas 0-tuloksen, sijoitus 4. Tuplanolla kasassa. Seuraavan radan hylky ei hetkauta päivän hienon alun jälkeen :o)

11.9. silmätarkastettiin viisi kasvattiani: Mimmi 8,5v ces-, Vili 4,5v cea+ ja muutama ripsi, Olli 3,5v cea- ja pari ripseä, Riku ja Sofi 3,5 v cea-.  Ihan tyytyväisellä mielellä. Kiitos kaikille mukana olleille osallistumisesta !

10.9. silmätarkastettiin L-pentueen Lucky; cea- ja pari ripseä. Kiitos Pohjalaisen perheelle tarkastuksesta !

10.8.  Saarijärvi ja tuomarina Maret Kärdi Virosta. Kehässä junnuneiti Taimi näytti jälleen kauneutensa ollen PN1 SERT ja ROP. Aivan upea sunnuntaipäivä Sirkku ja Taitsu, ONNEA ONNEA ONNEA ! En ihan todeksi usko, että minulla on tuollainen kasvatti :o)

5.8. kävivät Nelli (melkein 10v) ja Essi (melkein 6v) silmätarkastuksessa ja kummatkin ovat ch:n ja pra:n osalta terveitä. Essillä muutama ylimääräinen ripsi jostain putkahtanut, mutta se  ei tunnu tytteliä haittaavan.

Tällä viikolla tuli myös Luckyn viralliset terveystulokset koiranettiin: lonkat B/B, kyynärät 0/0, polvet 0/0. Onnea Pohjalaisen perheelle terveestä nuoresta miehestä !

1.-2.8.   Sawo show: Vikke (Never Give Up) aloitti näyttelyuransa upeasti ja vaihtelevasti :o) Ensin Kuopion Kv:ssä heti ensi kättelyssä poika nappasi hienosti junioriluokan voiton erinomaisella. Paras uros-luokan jälkeen siirryimme viereiseen kehään erikoisnäyttelyn pariin. Siellä tulos oli, sanoisinko, tyrmäävä = T. Seuraavana päivänä poika nosti taas tasoaan ja sai EH:n. Eli laidasta laitaan käy tuomarien mielipide. Mutta hienosti ura on kuitenkin aloitettu ja kiinnitys näyttelyruusukkeeseen on jo vahva. Vielä yksi tulos ja Ilona saisi seinälleen koristeeksi todella kauniin ruusukkeen. Eli toivottavasti vielä näyttelyissä tänä vuonna nähdään. Vikke on hurmaava nuori persoona.

27.7.  Turku/Raisio ja todella helteinen päivä. Hienosti kuitenkin jaksettiin ja tuloksetkin oli ihan hienoja:

Lucky oli nuorten urosten eri3 ja sai näin sitten näyttelyruusukkeen kasaan vuodelle 2008, ja vielä hienosti kolmella näyttelyllä ja kolmella erinomaisella tuoksella. Hienoa poitsu ! Avoimissa kisasi Lassi ja Riku. Lassi eri2 ja PU4, Riku eri 3.  Ei hassummin ”ukot” :o) Junnunartuissa Luna oli ensimmäisessä näyttelyssään hienosti eri3, Taimi sai erin ja Venla eh:n (Venkula on nyt kyllä aika turkiton).  Avoimissa oli sitten vielä Sanni, joka oli eri3.  Olen ihan tyytyväinen sakin yksittäisiin tuloksiin. Esitimme vielä kasvattajaluokan, joka sitten sijoittui toiseksi ja sai kp:n. Tuomari vain oli sitä mieltä, että kaikki koirat olisi pitänyt olla samaa väriä (2xblm ja 2xtri) ? No makunsa kullakin :oD Niin ja tuomarina siis Erwin Deutscher, Itävälta.

24.7.  Eestin kennelliitosta saapui kirjattu kirje sisältäen Nellin EST Vet Ch kunniakirjan ja ruusukkeen. Nyt on siis meidän mummo virallisesti Suomen ensimmäinen shelttien ”tämmöinen” valio :oD

29.6. Pärnu ryhmänäyttely ja uudet toiveet. Päivä oli, sanoisinko, MAHTAVA;  Taimi jälleen kerran Jun Rop ja vieläpä BIS2. Nelli neljännen kerran ROP vet ja kehässä vielä BIS2. Riku upeasti PU2 ja toinen est serti siis taskussa. Mimmi oli narttujen puolella myös kärkipäässä PN2 ja niimpä hänelläkin on sitten jo toinen est sert plakkarissa. Sertien osalta ei siis mikään ihan turha reissu. Kasvattajaluokkani oli myös ROP sekä BIS ... tätä en ihan helposti unohda. Kasvattajaluokan valitsi Maret Kärdi Eestistä, muut Istvan Laszlo Unkarista.

28.6. Pärnu Kv:n Shet Up  tuloksia; Taimi Jun eri1 VSP jun SERT = EST JCH RUS JCH, Nelli ROP veteraani (x3) = EST VET CH,  Riku avo eri2 PU4, Mimmi avo eri2, ROP kasv. Tänään siis täyttyivät Taimin ja Nellin osalta nämä ulkomaan matkailun toiveet. Taitaapi Nelli olla ensimmäisiä koiria Suomessa, joilla on haussa nyt tuo uusi eestin veteraanivalion titteli :o) Tuomarina toimi Elzbieta Chwalibog Puolasta.

14.6. Taimi jälleen esillä Kotkan Kv:ssä. Jun eri1 PN1 SERT ja ROP !  Taimi on vasta sheltin ”taimi” (lainaus Ulla Andersin), mitäs se vielä ehtiikään :o)

8.6.  Tuurissa Elina Haapaniemen kehässä Taimi loisti upeasti napaten PN1 ja VSP paikan. Taimi keräsi taskuunsa jo siis toisen Suomen sertinsä. Olen ihan mielettömän onnellinen teistä Sirkku ja Taimi ja muu kotijoukko :oD

Harjavallassa samana päivänä oli sitten muuta Shet Up poppoota seuraavan laisesti:  Lucky ”Live And Enjoy” oli komeasti nuo eri2 ja PU4, Frodo pitkästä aikaa myös kehissä saaden EH:n. Venla keräsi sitten kolmannen tuloksensa näyttelyruusukkeeseen olemalla hienosti jun eri3. Ja nyt on sitten Taimi sekä Venla jo ansainneet vuoden 2008 näyttelyruusukkeensa :o) Hienoa tytöt !

1.6. Tallinnan voittajanäyttelystä saapui ihana tekstari: Taimi jun sert ja vsp-jun sekä nappasi Est JV-08 tittelin. Jee, ihanaa, ensimmäinen kasvattini on sitten saanut nimensä eteen myös voittajatittelin :oD Onnea Sirkku ja Pete ja kiitos Taimin esille tuomisesta !!!

31.5. matka johti kohti Iittiä ja Reijo Tuovisen kehää. Päivä oli, voisinko sano IKIMUISTOINEN :o)

Urokset: Shet Up Mr Lovejoy ”Riku” avo eri1 PU1 SERT ROP RYP4, Shet Up Limited Edition ”Leevi” ensimmäisessä näyttelyssään nuo eri1 PU2 V-SERT, Shet Up Trendy Charmer ”Sumu” ensimäisessä näyttelyssään jun eri2.

Nartut: Shet Up Inside Story ”Sanni” avo eri1 PN1 SERT VSP, Shet Up Trend Of Times ”Taimi” jun eri1, Shet Up Charmed Times ”Mimmi” vet eri1 VSP-VET.

Kasvattajaryhmäni palkittiin KP:llä ja olimme ROP-kasv ja vieläpä isossa kehässä BIS3. Ryhmään kuului Riku, Sanni, Mimmi ja Leevi (3xtri,1xso) ja tässä vielä tuomarin kommentti: Ryhmä erinomaisia rotunsa edustajia. Hyvät päät, oikeat ilmeet. Hyvät rungon mittasuhteet. Hyvät kulmaukset. Hyvät liikkeet.

 

18.5. jatkettiin sitten taas Espoossa Sheltti Shown parissa. Siellä esiintyivät nuoret neitokaisemme Lucia 5kk ollen tämän ikäluokan pentujen kolmas kauniilla arvostelulla, vain vähän lisää aikaa niin hyvää tulee. Luna 7kk taas sitten teki hienon esiintymisen ja oli koko shown ROP pentu. Laura on varmasti pienestä sinisestään tosi onnellinen ja ylpeä.

17.5. Pori/Ahlaisten kylmässä ilmassa nähtiin taas joukko Shet Uppeja :o) :

Lucky (Live And Enjoy) oli nuorten eri1 PU4 V-SERT, Venla jun eri2 ja Taimi eri4, Sofi avo eri4 ja Mimmi ROP veteraani. Kasvattaja luokka oli toinen saaden myös KP:n.  Kylmyys ei siis ihan kokonaan kangistanut meitä vaan tulos oli tosi hieno.

11.5. Raumalla vietettiin kaunista äitienpäivää. Marija Kavcicin kehässä pyörähteli taas useampi kasvateistani:  Riku hienosti avo eri 2 PU4, junnutytöt Taimi ERI2 ja siskolikka Venla ensi esiintymisellä ERI3, Sofi avo eh, Mimmi vet eri 2. Ja päivän kruunasi ihana yllätys: ROP kasvattajan paikka ! Kiitos Raijalle, Sirkulle ja Sallalle tästä kokoonpanosta ja todella hienosta koirien esille tuomisesta.

4.5. Viitasaarella Juhan Juslinin kehässä Taimi korjasi potin kotiin: PN1 SERT ROP. Onnea Sirkku ja Petri !!!

3.5.  Leevi kisasi ensimmäisen medi 1 luokan nollansa ollen myös kolmannella palkintopallilla. Onnea Leevin perheelle ja erityisesti ohjaaja Karille hienosti alkaneesta yhteistyöstä !

26.4. Riku siirtyi upealla luokkavoitolla medi kolmosiin ! Mä olen HIRMUISEN YLPEÄ teistä Raija ja Riku !!!

18.4. piipahdimme Sirkun kanssa Virossa Sillamäen näyttelyssä. Tuomarina toimi Beata Petkevica. Taimi ”Trend Of Times” korjasi potin kotiin: ROP-Jun SERT, ROP. Äiskä Mimmi ”Charmed Times” oli PN2 ja sai ensimmäisen Eestin SERTinsä. Nelli ”Hard Choice” oli ROP Veteraani ja PN4. Urosten puolella Riku ”Mr Lovejoy” teki miehen työn ja oli PU2 saaden myös ensimmäisen Eestin SERTinsä. Esitimme myös kasvattajaluokan ollen ROP Kasv. Tosi hieno ensimmäinen ulkomaan näyttelymatkani :o)

7.4. Carita sai kivaa postia kennelliitosta. Shet Up Light My Fire, “Sissi”n terveystulokset : lonkat A/A, Kyynärät 0/0, polvet 0/0, epävirallinen koko selkärangan kuvaus kuvaavan lääkärin mukaan täysin terve. Onnea Caritalle ja Pasille terveestä pikkuneidistä. Tuosta on kiva jatkaa harrastusten parissa.

31.3. syntyi Ninas kennelin toinen shelttipentue. Emänä suloinen Emma, isänä komea Jerry ”Fin Mva Blenmerrow Lambada Lets Boogie”.  Nyt kopassa tuhisee kaksi soopelinarttua ja kaksi trikkiurosta. Emä ja pennut voivat hyvin. Onnea Carina ja Emma !   -PENNUT ON VARATTU-

17.3. syntyi Rikun ensimmäinen pentue. Emänä kaunis merlenarttu Kamajakin Uhkea Blondi. Pentuja syntyi neljä, joista valitettavasti vain yksi narttu jäi emänsä iloksi. Nyt pieni trikkityttö saa jakamattoman huomion Blondin, Helenan ja Jessican luona.  –PENTU ON VARATTU-

15.3. Tampere Kv ; Lassi ”Shet Up Harry Potter”  avo eri 2. Hienoa pikku-Lassi :o) Samassa näyttelyssä 13. ja 14. pentueeni isä Trendi valioitui. Onnea Trendille, Anulle ja Jarille!

8.3. Riku ”Shet Up Mr Lovejoy”  kisasi Tsaun kisoissa ;  sij 2. 0-tuloksella :o)

7.3. Aitoon erikoisnäyttelyssä; Taimi putsasi pentuluokan pöydän ja lopetti hienosti pentunäyttelyuransa ollen ROP-pentu. 5-7 kk:n ikäisissä vaaveissa esiintyi myös 14 pentueeni kaikki kolme tenavaa. Pennut olivat näyttelyn nuorimpia, juuri 2pv yli 5kk. Lapsukaiset esiintyivät hienosti ensiesiintymisensä, vaikkeivat kukaan sijoittuneetkaan luokissaan. Kiitos kaikille pentujen omistajille, kun jaksoitte lähteä tapaaman meitä näyttelyyn.

2.3. pidetyssä shetlanninlammaskoirat ry:n vuosikokouksessa Mimmi ”Shet Up Charmed Times” sai kunniakirjan vuoden jalostusnarttu 2007 4.sijasta.

17.2.2008  Riku kisasi seuraavat kaksi kisaa ja molemmilta radoilta 0-tulos. Eli siirto Medi 2 luokkaan tuli näin nopeasti. Upeeta menoa Riku ja Raija,  olen ylpeä teistä !!!

10.2.2008 kotiimme saapui suloinen soopelityttö Lucia  from Sverige  <3 <3 <3 Tack Paula !!!

9.2. Riku kisasi ensimmäisen virallisen agilitykisansa saaden ensimmäiseltä radalta sij. 7 ja toiselta radalta sij.2 ja 0-tulos. Onnea Riku ja Raija, siitä se sitten lähti :oD

27.1.2008  Turku Kv , tuomarina Stella Clark

·         Taimi teki sen taas, ROP –pentu :o) , Sumu ja Venla sisarukset pärjäsivät mielestäni hienosti ensi ensiintymisestään. Ainahan noita vaavejaan jännittää…

·         Riku ja Vili saivat EH:t ja pikku-Lassi oli upeasti avo eri2 PU3 ja V-SERT, Onnea Janina ja Heli !!!

·         Ruusu ja Sissi saivat molemmat EH:t, Sofi ja Emma hienosti ERI:t, HYVÄ TYTTELIT :o)

·         Ja kasvattajaryhmäni palkittiin kp:lla saaden ROP kasvattaja maininnan. Kiitos kaikille kasvattieni omistajille, että teitte tämän mahdolliseksi !!!

Kolmesta eri pentueesta koottu ryhmä: Mother´s Legasy, Mr Lovejoy, High On Style ja Harry Potter:

”This breeder is consictant with type. They are all very similar. All of good constraction. You can see the family lines within the group. All presented and showed well”

 

20.1.2008 Lahti ja tuomarina Elina Haapaniemi, Taimi jälleen kolmannen kerran ROP –pentu :o)

 

UUTISIA VUODELTA 2007 :

15.12.2007 Pieni trikkipoikamme 14-pentueesta muutti tänään uuteen kotiin Ilonan, Rikun, Minnan ja Vesa Olkkosen iloksi ja silmäteräksi. Toivomme teille paljon ihania yhteisiä hetkiä  !

2.12.2007  Taimi tempaisi taas Kaapelitehtaan pentunäyttelyssä ollen ROP ja RYP4. Tuomarina molemmissa kehissä Reijo Tuovinen. Onnea Onnea Onnea jälleen kerran Sirkku ja Petri ! 

26.11. päivitetty koiranettiin Leevin (Limited Edition) tulokset: lonkat A/A, kyynärät 0/0. Kiitos Annelle Leevin tutkimuksista !!!

25.11. Taimi  (Trend Of Times) ROP pentu Helsingin kaapelitehtaalla, tuomarina Marianne Holm. Onnea Sirkku ja Petri !!! Taimilla ikää juuri nippa nappa yli 5kk.

19.11. 14-pentue oli pentutarkastuksessa; kaikilla terveet silmät, pojilla kivekset , sydänäänet normaalit, kaikin puolin tervettä sakkia :o)

3.11.2007  Shet Up Harry Potter “Lassi” oli Tarton Kv:ssä avo eri1 PU3 SERT (tuom Barbara Müller, Sveitsi) . Onnea Janinalle pikku-Lassin ekasta ulkomaan näyttelyn onnistumisesta :o)

6.10. syntyivät pienet aarteeni, trikki ja bluemerle urokset sekä bluemerle narttu. Emänä on suloinen sijoitusnarttuni Sanni ja isänä komea Moorwood Caribbean Blue Trend.

Kaikki pennut ovat tällä hetkellä varattuja ! Jos olet kiinnostunut yleisesti kasvatuksestani tai tulevista pentueistani, niin laita ihmeessä sähköpostia jo etukäteen ja kysele tulevaisuuden ajatuksistani.

**************** aikaisempia uutisia:

Paljon on tapahtunut vuoden alusta tähän päivään 22.8. asti, mutta tässä niistä vain osia:

-          Shet Up Heiress Of Time “Emman”  hieno kesä;

·         27.5. Paraisilla avo eri1 PN4 V-SERT

·         10.6. Vehmaalla avo eri1 PN3

·         1.7. Karjaalla avo eri1(PN5) V-SERT

·         14.7. Viljandissa Eestissä avo er1 PN1 SERT VSP

·         21.7. erkkari Turussa  avo eri

·         5.8. Turussa avo eri 1 PN1 SERT VSP

·         19.8. Tallinnan Kv avo eri1 PN1 SERT CACIB VSP

·         25.8. Vämälä Eestissä  PN1 SERT ROP RYP2= EST & FIN MVA

-          Shet Up Inside Story ”Sanni”;

·         21.7. erkkari Turussa avo eri2

·         5.8. Turussa avo eri2 PN2 V-SERT

-          Shet Up Mr Lovejoy ”Riku”;

·         10.6. Vehmaalla avo eri1 PU2 V-SERT

·         21.7. erkkari Turussa avo eri1 PU4 V-SERT

-           

-          Shet Up Like A Rose ”Ruusu” ja Light My Fire ”Sissi” ovat saaneet kasaan näyttely-ykkösruusukkeeseen tarvittavat tulokset vuodelle 2007. Hienoa tytöt !

-          Lassi ja Vilikin ovat käyneet kehissä hienoilla tuloksilla kesän aikana. Kiitos poikien esilletuomisesta !

-          Shet Up kennelin kasvattajaluokkakin on esitetty kolme kertaa tuloksella  2x 2kp, 1x4kp

13 pentueeni näki päivänvalon 19.6.  isänä Moorwood Caribbean Blue Trend ja emänä Shet Up Charmed Times. Ja niitä kaivattuja merlejähän sieltä sitten syntyi, 2 narttua ja 1 uros.  Kaikki pennut olivat 6 vkon iässä silmäterveitä :o)

Tässä nyt jotain uutisen poikasta, jatkoa seuraa, kunhan ehditään…